Katselen just tästä sohvalta, miten taivas punertuu upeasti tuolla talojen ja kirkontornin takana, mukavasti vielä piirtyy yksi puukin mustana profiilina kelta-oranssi-punaa vasten. Ei hullumpi näkymä, sano! Auringonlaskuille on varattu paikka 10 000 good things in life -listalta ihan senkin takia, että auringonlaskut ovat kauneudestaan huolimatta haikeita. Päivä on ohi, suoritettu, seuraavaa odotellessa. Melankolinen luonne miettii jäljellä olevan eliniän hupenemista, ylisuorittaja (tai alisuorittaja, riippuu näkökulmasta) asioita, joita ei tänään(kään) ehtinyt tehdä. Ja minä mietin, että voi kun osaisin valokuvata hyvin. Silleen niin kuin oikeasti hyvin ja kunnon vermeillä. Taidan näpätä kuitenkin kuvan ihan vain omin vajavaisin rahkein ja omalla, uskollisella pikku Olympuksella.
Tämmöinen siitä tuli:
Reaalielämässä värit tietysti paljon upeammat, hence toive siitä, että osaisin kuvata paremmin. Ehkä sitten joskus...
Mun vuorokausirytmistäni johtuen näen huomattavasti enemmän auringonlaskuja kuin -nousuja, joten nousut mä jätän ehkä myöhemmälle ihan ekstraspekiaalimaininnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti