Järkkärikameran (oletettavasti sulkimen??) ääni.
Esimerkki tässä
Ihana, ihana raksraks!!!
Ja siis tarkennettakoon heti, että mullahan ei tämmöistä kameraa ole, vaan olen nautiskellut tästä ihanasta äänestä vain ja ainoastaan muiden kuvatessa. Mun taidoilleni riittää ihan mainiosti normi-pokkaridigikameralla räpsyily, mä kun lähinnä otan kuvia dokumentointimielessä ja muistoja tallettaakseni. Ne vähätkin esteettistaiteellisten kuvien tuottamisyritykset tuppaavat olemaan tuhoontuomittuja, ellei sitten jostain syystä olosuhteet satu osumaan niin ihanteellisiksi, että mun "tähdätään vähän sinne päin ja painetaan nappia" -metodillanikin irtoaa jotain kaunista.
Mutta onkohan täysin normaalijärkisen rajoissa, kun harkitsen tuommoisen kameran hankintaa jo ihan vain siksi, että saisin raksutella mielin määrin? Tai jos vaikka liittyisi kamerakerhoon? Saakohan sinne ilmaantua järkkärikamerabändärinä, ilman omaa vehjettä?
perjantai 18. maaliskuuta 2011
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Nr 5
Villavottoset.
Älkää hyvänen aika kysykö, mitä murretta tuo on, ei voi tietää. Tarvittaessa voin käyttää niistä myös nimitystä tossukat, tohvelit, töppöset... Take your pick.
Joka tapauksessa, villavottoset. Aivan lyömättömät ihmiselle, jonka varpaat viluilevat kroonisesti. Esimerkiksi allekirjoittanut. Villavottoset jäävät käyttämättä vasta, kun sisälämpötila nousee päälle 26 asteen ja lattialla ei vedä. Johon siis täkäläisessä ilmastossa ei päästä Koskaan. Yhden käden sormilla on laskettavissa viimeisen 5 vuoden ajalta ne päivät, kun ulkolämpötila on edes kolkutellut 26 astetta, ylittämisestä puhumattakaan. Siksikin tämä nautti niin ylettömästi Dominikaanisessa. Ei sukkia jalassa, ja varpaita ei siltikään palele! Koko aikana!! Taivas!!!
Mutta koska emme elä tropiikissa, hiihdän kotona vottosissa. Viimeisimmät vottoset (ihanat, harmaat huovutetut villatossut) polki Kusti koko matkan Suomesta asti joulun alla. Ensin jemmailin tossuja enkä raaskinut kuin vähän varovasti kokeilla jalkaan, mutta nyttemmin hiihtelen näillä kaiket päivät kotona. Viluvarpaat kiittävät Päiviä!
Älkää hyvänen aika kysykö, mitä murretta tuo on, ei voi tietää. Tarvittaessa voin käyttää niistä myös nimitystä tossukat, tohvelit, töppöset... Take your pick.
Joka tapauksessa, villavottoset. Aivan lyömättömät ihmiselle, jonka varpaat viluilevat kroonisesti. Esimerkiksi allekirjoittanut. Villavottoset jäävät käyttämättä vasta, kun sisälämpötila nousee päälle 26 asteen ja lattialla ei vedä. Johon siis täkäläisessä ilmastossa ei päästä Koskaan. Yhden käden sormilla on laskettavissa viimeisen 5 vuoden ajalta ne päivät, kun ulkolämpötila on edes kolkutellut 26 astetta, ylittämisestä puhumattakaan. Siksikin tämä nautti niin ylettömästi Dominikaanisessa. Ei sukkia jalassa, ja varpaita ei siltikään palele! Koko aikana!! Taivas!!!
Mutta koska emme elä tropiikissa, hiihdän kotona vottosissa. Viimeisimmät vottoset (ihanat, harmaat huovutetut villatossut) polki Kusti koko matkan Suomesta asti joulun alla. Ensin jemmailin tossuja enkä raaskinut kuin vähän varovasti kokeilla jalkaan, mutta nyttemmin hiihtelen näillä kaiket päivät kotona. Viluvarpaat kiittävät Päiviä!
torstai 3. helmikuuta 2011
Nr 4
Tee. Melkein kaikissa olomuodoissaan - vihreä tee ei ole vieläkään löytänyt tietään mun sydämeeni, paitsi jos on maustettu vaniljalla. Kupponen teetä yhdistettynä edellisen kohdan kynttilöihin on yhtä kuin ihanan tunnelmallinen ilta.
Täällä Irlannissa asuessa on tullut totuttua teenjuontiin samankaltaisena rituaalina kuin Suomessa kahvinjuonti. Kuppeja tulee kumottua päivän aikana välillä yllättävänkin monta, ja ihan jokaisen kupin kohdalla ei voi puhua varsinaisesta nautinnosta vaan lähinnä tavasta. Ja mielenkiintoisesti on myös teen kumppani kupissa muuttunut sokerista maidoksi. Voin kertoa, että kunnon, vahva tee kunnon, täysrasvaisella maidolla (vai miksikä sitä ns. kulutusmaitoa nykyään Suomessa kutsutaankaan) on vallan namia. Siinä jää suomalaistyyliset tiskivedet kauas taakse, mikä toki pistää vähän huolettamaan tulevaa muuttoa ajatellessa. Pitänee ruveta jo kartoittamaan vaihtoehtoja - todennäköisesti jokaisella reissulla joko tänne tai tuonne UK:n puolelle matkaan tarttuu paketti tai pari...
Mun kaapissani lojuu yleensä melko laaja valikoima erilaisia makuteitä (lieneekö monikon oikea kirjoitusasu ihan tuommoinen), mutta akuutista ja kroonisesta laiskuudesta johtuen niitä tulee kulutettua kovin vähän. Kauhean rasittavaa muka kaivaa esille teesiivilä ja kaataa sinne teetä. Tai oikeastaan tämähän ei ole se rasittavin osa, vaan sen siivilän puhdistaminen. Teepussi on niin helppo heittää kuppiin ja kupista roskikseen - laiskan keittäjän unelma! Ajoittaisten ryhtiliikkeiden avulla varasto vajuu, mutta jostain kumman syystä varastoon kertyy täytettä säännöllisin väliajoin - vaikka mulla on ollut jo vähän aikaa itse asetettu ehdoton ostokielto. Lahjateet otan vastaan hymyillen ja sijoitan kaappiin vanhempien taakse... First-in-first-out-periaate on ihan käypä kotitaloudessakin!
Täällä Irlannissa asuessa on tullut totuttua teenjuontiin samankaltaisena rituaalina kuin Suomessa kahvinjuonti. Kuppeja tulee kumottua päivän aikana välillä yllättävänkin monta, ja ihan jokaisen kupin kohdalla ei voi puhua varsinaisesta nautinnosta vaan lähinnä tavasta. Ja mielenkiintoisesti on myös teen kumppani kupissa muuttunut sokerista maidoksi. Voin kertoa, että kunnon, vahva tee kunnon, täysrasvaisella maidolla (vai miksikä sitä ns. kulutusmaitoa nykyään Suomessa kutsutaankaan) on vallan namia. Siinä jää suomalaistyyliset tiskivedet kauas taakse, mikä toki pistää vähän huolettamaan tulevaa muuttoa ajatellessa. Pitänee ruveta jo kartoittamaan vaihtoehtoja - todennäköisesti jokaisella reissulla joko tänne tai tuonne UK:n puolelle matkaan tarttuu paketti tai pari...
Mun kaapissani lojuu yleensä melko laaja valikoima erilaisia makuteitä (lieneekö monikon oikea kirjoitusasu ihan tuommoinen), mutta akuutista ja kroonisesta laiskuudesta johtuen niitä tulee kulutettua kovin vähän. Kauhean rasittavaa muka kaivaa esille teesiivilä ja kaataa sinne teetä. Tai oikeastaan tämähän ei ole se rasittavin osa, vaan sen siivilän puhdistaminen. Teepussi on niin helppo heittää kuppiin ja kupista roskikseen - laiskan keittäjän unelma! Ajoittaisten ryhtiliikkeiden avulla varasto vajuu, mutta jostain kumman syystä varastoon kertyy täytettä säännöllisin väliajoin - vaikka mulla on ollut jo vähän aikaa itse asetettu ehdoton ostokielto. Lahjateet otan vastaan hymyillen ja sijoitan kaappiin vanhempien taakse... First-in-first-out-periaate on ihan käypä kotitaloudessakin!
maanantai 31. tammikuuta 2011
Nr 3
Tasapainon vuoksi jokin maailmojasyleilemättömän kokoinenkin juttu: tuoksukynttilät!
Mä olen ollut ihan taivaassa niinä talvikuukausina (tämä mukaanlukien), jotka ollaan asuttu tässä osoitteessa - tässä kämpässä nimittäin on aivan erinomaiset olosuhteet polttaa kynttilöitä. Takanreunalla on tällä hetkellä iso lasinen 4 sydämen kynttilä, 2 "normaalia" isoa kynttilää ja 4 tuikkua. Niin ja Pentikin Poro, siinäkin voi halutessaan polttaa kynttilää. Takanedustalla on 1 iso lasimaljakko/-lyhty, 1 kynttiläpurkki ja 2 Partyliten lyhtyä (jotka äiti kuljetti käsimatkatavarassa tupaantuliaislahjaksi meidän edelliseen kämppään - respect!). Sitten on toki vielä sohvapöydän pääty, jossa on paikka 4 tuikulle.
Tällä hetkellä tuoksusekoitus on vaniljaa (se iso lasijuttu ja 2 isoa kynttilää takanreunalla), kaneli (takanedustan lasimaljakko) ja toffeeomena (kynttiläpurkki). Lopputulos on IHANA, sekä tuoksultaan että visuaalisesti. Tuoksua on himppasen vaikea dokumentoida ja säilöä tähän, mutta tältä se näyttää:
Mä olen ollut ihan taivaassa niinä talvikuukausina (tämä mukaanlukien), jotka ollaan asuttu tässä osoitteessa - tässä kämpässä nimittäin on aivan erinomaiset olosuhteet polttaa kynttilöitä. Takanreunalla on tällä hetkellä iso lasinen 4 sydämen kynttilä, 2 "normaalia" isoa kynttilää ja 4 tuikkua. Niin ja Pentikin Poro, siinäkin voi halutessaan polttaa kynttilää. Takanedustalla on 1 iso lasimaljakko/-lyhty, 1 kynttiläpurkki ja 2 Partyliten lyhtyä (jotka äiti kuljetti käsimatkatavarassa tupaantuliaislahjaksi meidän edelliseen kämppään - respect!). Sitten on toki vielä sohvapöydän pääty, jossa on paikka 4 tuikulle.
Tällä hetkellä tuoksusekoitus on vaniljaa (se iso lasijuttu ja 2 isoa kynttilää takanreunalla), kaneli (takanedustan lasimaljakko) ja toffeeomena (kynttiläpurkki). Lopputulos on IHANA, sekä tuoksultaan että visuaalisesti. Tuoksua on himppasen vaikea dokumentoida ja säilöä tähän, mutta tältä se näyttää:
perjantai 28. tammikuuta 2011
Nr 2
Auringonlaskut.
Katselen just tästä sohvalta, miten taivas punertuu upeasti tuolla talojen ja kirkontornin takana, mukavasti vielä piirtyy yksi puukin mustana profiilina kelta-oranssi-punaa vasten. Ei hullumpi näkymä, sano! Auringonlaskuille on varattu paikka 10 000 good things in life -listalta ihan senkin takia, että auringonlaskut ovat kauneudestaan huolimatta haikeita. Päivä on ohi, suoritettu, seuraavaa odotellessa. Melankolinen luonne miettii jäljellä olevan eliniän hupenemista, ylisuorittaja (tai alisuorittaja, riippuu näkökulmasta) asioita, joita ei tänään(kään) ehtinyt tehdä. Ja minä mietin, että voi kun osaisin valokuvata hyvin. Silleen niin kuin oikeasti hyvin ja kunnon vermeillä. Taidan näpätä kuitenkin kuvan ihan vain omin vajavaisin rahkein ja omalla, uskollisella pikku Olympuksella.
Tämmöinen siitä tuli:
Reaalielämässä värit tietysti paljon upeammat, hence toive siitä, että osaisin kuvata paremmin. Ehkä sitten joskus...
Mun vuorokausirytmistäni johtuen näen huomattavasti enemmän auringonlaskuja kuin -nousuja, joten nousut mä jätän ehkä myöhemmälle ihan ekstraspekiaalimaininnalle.
Katselen just tästä sohvalta, miten taivas punertuu upeasti tuolla talojen ja kirkontornin takana, mukavasti vielä piirtyy yksi puukin mustana profiilina kelta-oranssi-punaa vasten. Ei hullumpi näkymä, sano! Auringonlaskuille on varattu paikka 10 000 good things in life -listalta ihan senkin takia, että auringonlaskut ovat kauneudestaan huolimatta haikeita. Päivä on ohi, suoritettu, seuraavaa odotellessa. Melankolinen luonne miettii jäljellä olevan eliniän hupenemista, ylisuorittaja (tai alisuorittaja, riippuu näkökulmasta) asioita, joita ei tänään(kään) ehtinyt tehdä. Ja minä mietin, että voi kun osaisin valokuvata hyvin. Silleen niin kuin oikeasti hyvin ja kunnon vermeillä. Taidan näpätä kuitenkin kuvan ihan vain omin vajavaisin rahkein ja omalla, uskollisella pikku Olympuksella.
Tämmöinen siitä tuli:
Reaalielämässä värit tietysti paljon upeammat, hence toive siitä, että osaisin kuvata paremmin. Ehkä sitten joskus...
Mun vuorokausirytmistäni johtuen näen huomattavasti enemmän auringonlaskuja kuin -nousuja, joten nousut mä jätän ehkä myöhemmälle ihan ekstraspekiaalimaininnalle.
torstai 27. tammikuuta 2011
Nr 1
Jollain ilveellä päädyin taas tännekin ja lukaisin läpi edellisen postauksen. (jossa mainittu vitutus jäi kiitettävän lyhytaikaiseksi, jos se jotakuta jäi vaivaamaan - toim.huom.) Ilmeisesti mulla on ollut mielessä jossain vaiheessa kuningasidea blogille, eli 10 000 good things in life (tjsp), ja just nyt mulla on mielessä yksi:
MATKAT!
Ehdottomasti elämän parhaimpia henkireikiä, jos multa kysytään. Joskin paluu arkeen voitaisiin sitten listata osioon "10 000 things in life that suck", mutta se onkin jo asia erikseen.
Mä kateellisena aina kuuntelen, kun joku on käynyt jossain missälie Kilimanjarolla tai Vietnamissa tai Mauritiuksella tai tai tai... Ja jotenkin kätevästi unohdan, että kyllä mäkin voisin, jos tahtoisin. Mulla vaan tuppaa tuo matkustelu jäämään vähän standardimmaksi, kun yleensä noita eksoottisempia pystyy toteuttamaan lähinnä, jos
a) kykenee matkustamaan hyvinkin askeettisesti (joka siis ei ole mun lajini ollenkaan, jos se jollekulle on epäselvää) tai
b) onnistuu säästämään jokusen tonnin vuodessa (joka siis ei ole mun lajini ollenkaan, jos se jollekulle on epäselvää).
Seurauksena se, että mun matkani tuppaavat suuntautumaan Euroopan epäeksoottisiin kohteisiin, tai sitten aurinkokohteisiin. Akkuja lataavat kyllä nämä reissut, mutta ei niillä paljon pallontallausmielessä rehvastella. Ehkä mä sitten parinkymmenen vuoden kuluttua osaan lähteä reilaamaan pitkin Italiaa ja Ranskaa, kuten syntymäpäiväkaimani tänä keväänä. Ihana ihminen, säilyttää mun uskoni siihen, että mäkin tulen matkustamaan koko ikäni, kaikkea ei tarvi nähdä tänä vuonna!
MATKAT!
Ehdottomasti elämän parhaimpia henkireikiä, jos multa kysytään. Joskin paluu arkeen voitaisiin sitten listata osioon "10 000 things in life that suck", mutta se onkin jo asia erikseen.
Mä kateellisena aina kuuntelen, kun joku on käynyt jossain missälie Kilimanjarolla tai Vietnamissa tai Mauritiuksella tai tai tai... Ja jotenkin kätevästi unohdan, että kyllä mäkin voisin, jos tahtoisin. Mulla vaan tuppaa tuo matkustelu jäämään vähän standardimmaksi, kun yleensä noita eksoottisempia pystyy toteuttamaan lähinnä, jos
a) kykenee matkustamaan hyvinkin askeettisesti (joka siis ei ole mun lajini ollenkaan, jos se jollekulle on epäselvää) tai
b) onnistuu säästämään jokusen tonnin vuodessa (joka siis ei ole mun lajini ollenkaan, jos se jollekulle on epäselvää).
Seurauksena se, että mun matkani tuppaavat suuntautumaan Euroopan epäeksoottisiin kohteisiin, tai sitten aurinkokohteisiin. Akkuja lataavat kyllä nämä reissut, mutta ei niillä paljon pallontallausmielessä rehvastella. Ehkä mä sitten parinkymmenen vuoden kuluttua osaan lähteä reilaamaan pitkin Italiaa ja Ranskaa, kuten syntymäpäiväkaimani tänä keväänä. Ihana ihminen, säilyttää mun uskoni siihen, että mäkin tulen matkustamaan koko ikäni, kaikkea ei tarvi nähdä tänä vuonna!
Tilaa:
Kommentit (Atom)
